SALMENVIRRAN RISTILLÄ 15.7.1945 KENTÄLLE JÄÄNEINÄ HAUDATUT

Salmenvirran ristillä siunattiin 15.7.1945 kentälle jääneinä 22 miestä. Heidän nimensä ovat muistoristin graniittilaatassa. Mikäli laatta toteutettaisiin tänä päivänä, ei kaikkia siinä olevia nimiä nyt kaiverrettaisi laattaan. Kaikki antoivat kalleimman uhrin isänmaalle, mutta katsoisimme osan olevan kaatumishetkellään laivastojoukoissa, ei rannikkojoukoissa. Osa nimistä on myös Laivaston muistoristillä Naantalissa, ja mahdollisesti yksi henkilö, jonka nimi on laatassa, on haudattu kaatumispaikalle. Todennäköisempää on, että hänen kohdallaan Saarenpään maastossa on muistokivi, muttei ruumista. Yksi kentälle jääneistä on löydetty 2020-luvulla ja haudattu kotiseudun multaan.

AKKANEN NIILO
S. 25.8.1917 Uusikirkko VL
Korpraali/ Linnake 21
Kaatui partiomatkalla Suursaaren edustalla 17.3.1942 ja ruumis jäi kentälle

ATSOLA ALMI
S. 19.11.1916 Pyhämaa
Korpraali/14.TK
18.6.1944 kaatui Tiurin-Piisaaren vesillä vihollisen upottaessa veneen, ruumis jäi mereen.

AUVINEN PAAVO
11.2.1922 Kotka
Tykkimies/RP 2/2.PSPR
28.11.1941 Hukkui Y/A Porkkalan upotessa miinanräjähdyksessä Koivistonsalmessa, ruumis jäi mereen.
Nimi myös Naantalissa Laivaston muistoristillä

EKBERG BIRGER
8.10.1926 Porvoo
Tykkimies/1.Järeä patteri/RTR 11
24.10.1944 hukkui Viron rannikolla moottorikaljaasi Linnean haaksirikkouduttua ja ruumis jäi mereen
Nimi myös Naantalissa Laivaston muistoristillä

HOIKKALA AAPRAM
14.12.1914 Koivisto
Tykkimies/Viipurin lohko
4.3.1940 Kaatui Häränpäänniemessä ja ruumis jäi kentälle

HOVI MATTI
6.11.1912 Säkkijärvi
Luutnantti/23. Raskas Patteri
5.7.1944 Kaatui Teikarsaaressa ja ruumis jäi kentälle

HUPLI OIVA
26.3.1926 Viipuri
Tykkimies/25.Järeä patteri
19.6.1944 Kaatui Saarenpäässä, kantakortin tietojen mukaan haudattu Saarenpäähän, todennäköisimmin kyse on muistokivestä ja ruumis jäi kentälle

HUTTUNEN AUGUST
5.7.1898 Muolaa
Sotamies, YA Porkkala
28.11.1941 Hukkui Y/A Porkkalan upotessa, ruumis jäi mereen.
Nimi myös Naantalissa Laivaston muistoristillä

KALLONEN VALDEMAR
23.10.1921 Koivisto
Ylimatruusi/80.Torjuntakomppania
5.7.1944 Kaatui Teikarsaaressa ja ruumis jäi kentälle

KETONEN AARNE
1.9.1904 Kirvu
Sotamies/11. Torjuntakomppania
4.7.1944 Haavoittui selkään Teikarsaaressa, kuoli matkalla joukkosidontapaikalle, ruumis jäi kentälle

KIVIAHO MARTTI
21.6.1925 Soini
Korpraali/13.Torjuntakomppania
5.7.1944 Kaatui Teikarsaaressa ja ruumis jäi kentälle

KUISMA ARVI
11.12.1911 Antrea
Tykkimies/14.Torjuntakomppania
18.6.1944 Kaatui Tiuri-Piisaaaren alueella ja ruumis jäi kentälle

KURKI EENOKKI
1.9.1917 Koivisto
Ylikersantti/80.Torjuntakomppania
5.7.1944 Kaatui Teikarsaaressa ja ruumis jäi kentälle

LAISI PENTTI
29.11.1925 Säkkijärvi
Sotamies/80. Torjuntakomppania
5.7.1944 Kaatui Teikarsaaressa ja ruumis jäi kentälle.

LEINONEN EINO
16.5.1921 Kymi
Alikersantti/Linnake 21
17.3.1942 Kaatui partiomatkalla Suursaaren edustalla ja ruumis jäi kentälle

LINDHOLM RUNAR
13.8.1911 Karjaa
Sotamies/1.Rannikkopioneerikomppania
4.7.1944 Kaatui Teikarsaaressa ja ruumis jäi kentälle

MÄÄTTÄNEN ANTTI
22.1.1908 Uusikirkko VL
Tykkimies/16. Torjuntakomppania
22.6.1944 Kaatui Piisaaressa ja ruumis jäi kentälle

PARIKKA ELIS
S.11.5.1919 Käkisalmi
Tykkimies/ 14.TK
5.7.1944 Kaatui Teikarsaaressa ja ruumis jäi kentälle 5.7.1944
Löydetty Teikarista 1998, tunnistettu 2002 ja haudattu samana vuonna Jyväskylään

PUKKI ARMAS
16.5.1910 Kivennapa
Sotamies/14.TK
18.6.1944 Hukkui Tiurin vesillä vihollisen upottaessa aluksen, jolla hän oli. Ruumis jäi mereen

RATIA KAINO
26.9.1926 Koivisto
Tykkimies/RTR 2
21.6.1944 Kaatui ilmapommituksessa Koiviston Saarenpäässä ja ruumis tuhoutui täysin.

RONI KAUKO
19.5.1917 Viipuri
Tykkimies/8.RPr, 8.Viestikomppania
5.7.1944 Kaatui Teikarsaaressa ja ruumis jäi kentälle

SEPPÄLÄ TERHO
5.7.1925 Kuolemanjärvi
Tykkimies/208. Kevyt patteri
22.6.1944 Kaatui Koiviston Piisaaressa ja ruumis jäi kentälle